PELMAKAT (13-16-vuotiaat)

Pelmakat harjoittelevat kaksi kertaa viikossa, yhteensä kaksi ja puoli tuntia. Tämä sekaryhmä on jo pitkällä kansantanssin perusteiden hallinnassa, ja haasteena onkin laajentaa tanssimisen ilmaisua ja eri tyylilajien hallintaa. Pelmakoiden ohjelmat ovat jo teknisesti vaativia. Mukana pysyminen edellyttää sitoutumista ryhmään. Pelmakat esiintyvät Motoran omien tilaisuuksien lisäksi omilla keikoilla sekä osallistuvat aktiivisesti valtakunnallisiin kansantanssitapahtumiin.