Keskiviikko 14.6.
Kello 6.00 kokoontuivat Joensuun rautatieasemalla kymmenen tanssijaa ja heidän opettajansa valmiina aloittaman matkan kohti Slovakiaa. Matka alkoi aurinkoisissa merkeissä ja kaikki pääsivät junaan matkatavaroineen ja passeineen. Lentokentällä tajusimme, että lähtöselvitys täytyisi tehdä itse ja Internetin välityksellä. Lähtöselvityksen ja pienten eväiden jälkeen nousimme koneeseen kohti Riikaa, josta kukaan meistä tanssijoista ei tiennyt ennen lähtöaamua. No neljässä maassa yhdessä päivässä, ei paha!
Riikassa onni ei ollut yhtä myönteinen kuin Helsingissä. Portilla alkoivat todelliset ongelmat, sillä meidän Boarding passit eivät kenttähenkilökunnan mukaan olleet omiamme. No tästäkin selvittiin ja kaikki pääsivät koneeseen, tosin Aati ilman käsimatkatavaroitaan, jotka eivät jostain syystä mahtuneetkaan koneeseen. Ja koneen nokka kohti Budapestiä.
Budapestiin saavuttuamme tapasimme lentokentällä Rälläkän, Antonin, Pelmakat sekä festarioppaamme Thomaksen ja Jesican. Kaikkien matkatavarat olivat löytäneet tiensä Budapestiin, josta matka jatkui bussilla viisi tuntia kohti Myjavaa. Matkalla saimme huomata, ettei liikennekulttuuri ollut samanlainen kuin Suomessa. Bussikuski tuntui ajavan koko ajan talla pohjassa ja ohitteli muita tienkäyttäjiä tasaiseen tahtiin. Muutaman läheltä piti tilanteen jälkeen ei enää norkoiltu käytävillä ja turvavyöt menivät kiinni nopeasti ilman suurempia kehotuksia.
Bussimatka kului rattoisasti kuulumisia vaihdellen ja laulaen, sekä pohtien millaiselle festarille olimme matkalla, sillä festariohjelmasta ei meille ollut kerrottu mitään. Saavuttuamme majoituspaikkaamme, joka sijaitsi keskellä metsää noin 15 minuutin ajomatkan päässä Myjavasta ja festarialueesta, yllätyimme iloisesti. Majoitus vaikutti siistiltä ja kaikin puolin toimivalta, ilman ylimääräisiä yllätyksiä, kuten hometta, lutikoita tai torakoita.
Torstai 15.6.
Torstain ohjelmassa oli käynti Bratislavassa, jonne matka taittui bussissa nukkuen. Bratislavassa kiersimme vanhaa kaupunkia ja linnoitusta, minkä jälkeen oli pari tuntia omaa aikaa kierrellä kaupunkia ja shoppailla. Takaisinpäin lähdettäessä huomasimme, ettei Slovakiassa olla ihan yhtä tarkkoja sovituista ajoista kuin mihin Suomessa olimme tottuneet, mutta kerkesimme kaikesta huolimatta ajoissa takaisin Myjavaan.
Iltapuolella oli kaupungin johtajan vastaanotto, jossa mukana oli neljä viidestä ulkomaalaisesta ryhmästä. Paikalla oli Ukraina, Romania, Puola ja Suomi. Tsekkiläiset saapuisivat vasta seuraavana päivänä. Vastaanotolla huomasimme, ettei kaikkea välttämättä käännetäkään englanniksi, sillä muut osallistujat ymmärsivät toisiaan joissain määrin omilla kielillään.
Lyhyiden ryhmien esittelyiden ja pienen ruokailun jälkeen tanssitimme muita osallistujia sekä opetimme letkajenkan, jota tultaisiin käyttämään lauantai-illan konsertin finaalissa.
Tanssituksen jälkeen meille ilmoitettiin, että festarin edustajat halusivat nähdä suomalaista kansantanssia. Koko porukka ajatteli, että riittää, jos tanssitaan vain yksi tanssi. No ei riittänyt. Nurmikolla tanssittiin pätkät neljästä eri setistä. Tilanteesta turhauttavamman teki väärinymmärrykset, sillä tanssijoille syntyi tilanteesta kuva, että festarijärjestäjät päättävät, mitä esitetään ja milloin. Onneksi näin ei ollut, vaan he etsivät visioonsa sopivaa tanssia päättämään lauantain konsertin. Ainoa hyvä puoli oli sillä hetkellä se, että nurmikolla oli yllättävän hyvä tanssia.
Illalla oli ohjelmassa hengailua majoituspaikassa. Aika kului pelaten koripalloa ja jalkapalloa sekä uiden että jutellen läheisen lammen rannassa. Tunnelma oli jännittyneen odottava, mitähän tästä festarista tulee. Yksi asia oli varma jo tässä vaiheessa: Myö selvitään yhdessä kaikesta!
Perjantai 16.6.
Aamupalan jälkeen ohjelmassa oli ensimmäisen keikan vuoro. Yleisössä istui alakoululaisia ja muutaman mutkan jälkeen päädyimme aloittamaan koko konsertin. Konsertissa esitettiin Säkkijärven polkka ja Pohjan tyttö. Yleisö tykkäsi molemmista tansseista. Vaikka lavalla olimme erikseen, tunnelma lavan takana oli kannustava ja sen takia tuntui, että kaikki olisivat olleet yhtä aikaa lavalla. Kun omat tanssit oli tanssittu ja lavalta poistuttu, kertoi oppaamme Thomas, että pukuja ei saa ottaa pois, sillä konsertin lopussa olisi finaali, jossa kaikki esiintyjät menisivät lavalle yhdessä kumartamaan.
Keikan jälkeen oli ruokailun vuoro, jonka jälkeen lähdimme festarialueelle harjoituksiin lauantain konsertin finaalia varten, mikä tulisi olemaan kaikkien esiintyjien yhteinen valssi ja letkis. Kun yksi osallistuvista ryhmistä ei ymmärtänyt slovakiaa ja muut eivät ymmärtäneet englantia, oli ohjeiden anto hieman sekavaa. Samassa harjoituksessa käytiin läpi myös perjantai-illan finaali, jossa jokainen ryhmä tulisi lavalle oman maan tanssiperinteen mukaisesti. Suomesta tuoksi tanssilajiksi valikoitui humppa. Myös bändien tulisi sovittaa oma soittotyyli kunkin perinteen mukaiseksi. Pieniä epävarmuustekijöitä kuitenkin jäi sekä bändille että tanssijoille.
Festarialue oli rakennettu metsän keskellä kulkevan tien varrelle. Metsä toi tunnelmaa ja kojuja oli rakennettu sopimaan ympäristöön. Itse päälava oli suuri tanssipinta-alaltaan, mutta lattia oli tehty karheasta muovimatosta, joka teki siitä liukkaan varsinkin sateella. Bändille oli katettu pienempi lava, jolla he soittivat.
Illalla konsertissa esitysvuorossa oli Tantsukolena-setti, joka vangitsi yleisön. Hetki ennen meidän keikkaamme alkoi sataa vettä, mikä lisäsi jännitystä, koska tanssijat melkeinpä kirjaimellisesti hyppäävät lavalle. Onneksi suuremmilta kaatumisilta säästyttiin, horjahduksilta taas ei. Konsertin finaali oli ihan yhtä kaaosmainen kuin treeneissäkin, mutta siitäkin selvittiin. Finaalissa, kun ensimmäinen pari näkyi, yleisö räjähti suosionosoituksiin.
Lauantai 17.6.
Lauantaina oli jokaisen festarin kohokohta eli kulkue. Sää suosi, sillä lämpötila oli 15°C tuntumassa ja pilvistä. Kerrankin kansallispuvut olivat hyvä asuvaihtoehto! Meille kerrottiin kulkueen matkaksi kaksi kilometriä, mutta saimme kuitenkin huomata, että oikeasti matkaa tulisi olemaan suunnilleen 700 metriä. Ennen kulkueen järjestäytymistä päädyimme ottamaan edustavia ryhmäkuvia meistä kansallispuvut päällä. Jälleen kerran hoputtelusta ja kiireestä huolimatta olimme ensimmäiset paikalla ja aikaa jäi runsaasti hengailuun, jossa olimme jo tässä vaiheessa reissua todella hyviä.
Kun lopulta kulkue lähti liikkeelle, se ei liikkunut kuin muutaman metrin ennen kuin pysähtyi jälleen, ja tätä jatkui koko matkan. Kulkueen aikana tanssimme useasti kaikki kulkuetanssimme: polkan, jenkan ja avokatrillin. Itse asiassa juuri tanssiminen ja tanssilla eteneminen oli se asia, joka erotti meidät muista ryhmistä, jotka pääasiassa lauloivat. Kulkueen lopussa oli pienehkö, kuuden parin tanssilava, jossa jokaisella ryhmällä oli kahden minuutin esitys, joka meillä oli polkka. Lyhyen keikan jälkeen siirryimme hengailemaan hieman sivummalle. Tällä kertaa aikaa vietettiin jamittamalla ja laulamalla.
Lauantain aikana Samulta kysyttiin, miksi Suomen tytöillä on niin paljon mustelmia. Ensimmäisenä mieleen tuli Sara, jonka jalat olivat mustelmilla aikaisemmin reissulla tapahtuneen kaatumisen takia. Tämä selvennys ei riittänyt, sillä kysyjät olivat huomanneet, että myös muilla oli jalat mustelmilla. Niinpä seuraava kysymys oli ” Are you guys violent?” Nopeasti Samu vastasi, että ”ei missään nimessä”. Muut osallistujat luulivat Suomen poikien pitävät tytöt kurissa nyrkein, onneksi tämä ei ole totuus.
Illan pukuhuoneenamme oli tällä kertaa pihateltan sijasta sisällä oleva huone, jossa meidän kanssamme oli myös muita ryhmiä ja jossa oli pienoisia kosteusongelmia. Kun ennen kiestingin alkua ensimmäiset tanssijat tulivat näkyviin, yleisö heräsi henkiin. Yleisö oli ottanut meidät omakseen, mikä nosti fiilistä keikalla. Tietenkin sää suosi taas meitä ja saimme tanssia pienessä vesisateessa. Kasareikassa tunnelma oli taivaissa, huutoja riitti ja hymyt olivat aitoja. Encore nosti tunnelman myös yleisössä korkealle ja yleisö eli mukana koko encoren ajan. Polkkasetti tanssittiin sateessa konsertin lopussa ja ensimmäisten askeleiden jälkeen yleisö oli taas mukana täysillä. Lopulta, kun valssiin tuli mukaan kaikki ulkomaalaiset ryhmät, oli lava taas täynnä ja tunnelma korkealla.
Keikan jälkeen saimme vapaasti kierrellä festarialueella. Aikaa oli syömiselle, juttelulle sekä hengailulle, kuten myös tivolikäynnille. Osa jatkoi iltaa tsekkiläisten tuttavuuksien kanssa osan suunnistaessa suoraan nukkumaan.
Sunnuntai 18.6.
Sunnuntaiaamuksi meille oli varattu lavaharjoitus, jossa lisäjännitystä toi lavalle kannetut pirtinpenkit sekä pöytä, jotka kuulemma tulisivat olemaan siinä koko konsertin. Tsuliluikka tosin oli 13 sekunttia liian pitkä järjestäjien mukaan, joten tempoa nostamalla pysyimme annetussa aikarajassa. Ruokailun jälkeen ohjelmassa oli tanssitusta festarialueella. Meihin luotettiin, sillä saimme tanssittaa viimeisenä ja koko tanssitus sessio päättyi ponileikkiin.
Tanssitusten jälkeen suuntasimme valmistautumaan kaikista tärkeimpään keikkaamme. Konsertti kuvattaisiin ja lähetettäisiin kansalliseen televisioon ja kuten kaikki aiemmatkin konsertit myös Youtubeen suorana. Kaikesta huolimatta keikka oli onnistunut ja lavalta poistui onnellinen joukko tanssijoita. Jo perinteeksi tällä festarilla muodostunut finaali oli taas tulossa ja jälleen kerran meille kerrottiin siitä vasta oman keikan jälkeen. Finaalin alkuun oli 50 minuuttia oman keikkamme jälkeen, joten saimme taas hengailla, missä olimme jo mestareita. Finaalin jälkeen suuntasimme jälleen kerran syömään, jonka jälkeen kiitimme keittäjiä tanssimalla kasareikan ruokailukoulun pihalla.
Ja matka jatkui kohti Tescoa. Mitja ja Anton kertoivat järjestäneensä meille iltaohjelmaa, jota varten jokainen voisi ostaa pientä syötävää. Palattuamme hostellille saimme ohjeeksi laittaa parhaat päälle ja laittautua iltaa varten. Ohjelmasta ei kerrottu muuta kuin se, että luvassa on ehkä tanssia, syömistä, yhdessä oloa ja lisäksi heittäytymistä tarvitaan.
Lopulta, kun kaikki olivat valmiita, kokoonnuimme ulos, jolloin Mitja ja Anton kertoivat illan ohjelmassa olevan perinteiset suomalaiset lavatanssit. Reaktio oli yllättynyt, mutta odottava. Illan mittaan tanssittiin ainakin valssia, sottiisia, hamboa, tangoa ja lisäksi jotain aivan muuta, kun tanssilajia ei tunnistettu tai askelia ei muistettu. Lisämaustetta tansseihin toivat meidän ja Romanian ryhmän oppaat, jotka olivat mukana tanssimassa. Iso kiitos tästä Antonille, Mitjalle ja Rälläkälle! Tanssien jälkeen ilta jatkui oppaidemme kiittämisellä ja lahjojen antamisella. Meidän oppaamme huolehtivat meistä koko reissun ajan ja pitivät meidät kartalla siitä, mitä tapahtuisi seuraavaksi.
Maanantai 19.6.
Ensimmäinen aamu, jolloin sai nukkua pitempään kuin 7.30. Aamupalan söimme hostellilla, jonka jälkeen pakkauduimme bussiin ja suuntasimme kohti Budapestiä. Myjavan jätimme haikeana taakse jo muistellen lämmöllä niitä vähälukuisia keikkoja, joita meillä oli. Matka kului suurimmalla osalla nukkuen tai jutellen. Bussin lähestyessä Budapestiä teimme suunnitelmat loppu päiväksi. Suurin osa suuntaisi Széchenyin kylpylään rentoutumaan.
Kokoonnuimme kuin sattumalta yhteen hieman isommalla porukalla ja päätimme lähteä kiipeämään Gellértinvuorelle. Matka taitettiin kävellen ja pimeässä nousimme pitkin polkuja ja portaita kohti huippua. Ilma oli edelleen lämmin, vaikka kello olikin jo yli kaksitoista. Ylös päästyämme kaikki olivat sitä mieltä, että kannatti lähteä, niin upeat maisemat sieltä avautuivat. Huipulla otimme useita kuvia ja taas vaan olimme yhdessä. Istuimme iltaa tähtitaivaan alla kiitollisina koko reissusta.
Tiistai 20.6. ja keskiviikko 21.6.
Tiistaiaamupäivän ohjelman sai jokainen tehdä mieleisekseen. Ohjelmassa oli ainakin shoppailua, auringonottoa, kaupungilla kiertelyä ja hyvää ruokaa. Matka lentokentälle taittui julkisilla pienemmissä porukoissa ja lopulta kaikki saapuivat lentokentälle, missä matka jatkui lähtöselvityksen kautta turvatarkastukseen ja tax freehen ja lopulta oman lähtöportin läheisyyteen. Onneksemme kaikki tanssijat ja Mitja olivat samalla lennolla eikä jäähyväisiä tarvinnut vielä jättää.
Itse lento meni nopeasti, siinä missä joku nukkui, toinen luki kirjaa, kolmas kirjoitti matkapäiväkirjaa ja muutamat juttelivat keskenään. Liian pian oli tämän porukan hajaannuttava omille teilleen. Helsinkiin laskeuduttua lämpötila ero Budapestiin oli reilusti yli 20°C, joten lyhyissä housuissa tai hameissa matkanneet olivat erityisen mielissään kylmähköstä säästä. Kaikkien matkalaukut selvisivät perille ja ryhmä jakaantui niihin, jotka viettäisivät yön lentokentällä jatkoyhteyksiä odotellen ja niihin, jotka pääsisivät jonnekin lämpimään oikeasti nukkumaan. Hyvästien aikana kiiteltiin reissusta ja pohdittiin, milloin nähdään seuraavan kerran.
Lentokentälle yöksi jääneistä suurin osa painoi silmät kiinni. Ne, joille ei uni maittanut, juttelivat tai pelasivat foot bagillä. Aamun edetessä porukka pieneni jatkuvasti, kun bussilla matkaajat lähtivät jo kohti kotia junamatkustajien jäädessä vielä kentälle. Lopulta kaikki olivat jatkaneet matkaansa lentokentältä kohti seuraavia seikkailuja onnellisena onnistuneesta reissusta ja valmiina seuraaviin koitoksiin. Jos reissuun lähdimme hieman jännittyneinä, niin kaikesta huolimatta kotiin palasi iso ja tiivis porukka, joka pitää toisistaan huolta.
Ehkä kuitenkin kaikkein reissun tärkein ohjenuora ja opetus oli : “Hengaillaan, ei odotella”.
